Rytmi on… Äh, se on mitä se on. Ei se näin lähde käyntiin. Kerronpa teille vaikka sadun sen sijaan.

Olipa kerran eräässä kaukaisessa maassa uljas ja komea prinssi nimeltään Teuvo Olavi Logi. Hän oli kuuluisan Login suvun jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, mutta sitä ei kukaan tiennyt. Ilkeä noita Crapula oli hänet kironnut syntymänsä hetkellä. Lauma valkoihoisia kanta-asukkaita oli kaapannut hänet norsunluisesta kehdostaan, jossa hän oli tyytyväisenä lutkutellut eebenpuista tuttiaan. Hänet oli kasvatettu kieroon inhassa paikassa, jonka nimi on niin kauhea, ettei sitä voi tässä mainita.

Vartuttuaan aikamieheksi prinssi oli kuitenkin kuullut haltiatar Humalalta, että hän oli itse asiassa suuren valtakunnan mahdikas ja pystyvä perijä. Hänelle oli annettu seitsemän maan potenssi ja laadukkaita viinoja perintöosuutenaan. Mutta saadakseen ne hänen piti läpäistä Kolme Koetuksen Tie.

Niinpä koitti iltapäivä, jolloin prinssi lopetti työnsä (siltä päivältä) ja varusti itsensä huimaan seikkailuun. Hänen piti lyödä kolme erilaista hirviötä kolmessa linnassa. Ensimmäinen linna oli nimeltään Rytmi, jossa valtaa piti kaamea suomunahkainen panssarilisko Fizz Original Dry. Mutta niin ovela kuin tuo vanha hirviö olikin, se ei ollut osannut varautua prinssi T. O. Login lumottuun, Visa-nimiseen miekkaan.

Prinssi nujersi Fizzin helposti. Mutta se heräsi henkiin yhä uudestaan ja uudestaan. Urhoollisesti prinssi taisteli ja valutti sanoinkuvaamattoman olennon kuiviin Rytmissä. Hän osoitti olevansa miehuullinen mies, vaikka jo joukot ympäriltä hupenivat.

Toinen kamppailu ja urotyö piti tehdä Sirdien linnassa. Jälleen vyötti prinssi itsensä ja sielunsa. Hän hiipi hiljaa ylös linnaan. Edellisen kamppailun väsyttämänä hän päätti kokeilla salakavala taktiikkaa ja iski Kahden Euron Kolikko -yllätysiskulla Upcider Dry -nimisen lohikäärmeen sydämen, Jukeboksiin. Kuolinkouristuksissaan sihisevä lisko vajosi kaikkensa antaneena tantereelle, ja niin selvisi prinssi tästäkin taistelusta voittajana.

Kolmas, viimeinen ja pahin haaste oli julmuuksistaan kuuluisa Kolan linnoitus. Tuo sitadelli pursui kaikkea sellaista, mitä tervehenkinen nuori ei voinut kestää. Sitä puolustivat tofunhimoiset palkkasoturit, graafikot, ja sen vankat seinät oli valettu kaikenkestävästä vaaleanruskeasta trendimaalista. Mutta tällä kertaa oli prinssin vuoro yllättyä. Puolustus oli nukahtanut! Vartiopaikat ammottivat tyhjyyttään. Väki oli kaikonnut varustuksilta. Kaikkialla näkyi luovuttamisen, periksi antamisen tyhjä tunne. Kukaan ei piitannut. Jopa Sinebrychoffin velhokaupungissa siitetty demoni, Crowmoor, oli hylännyt paikan.

Prinssi T. O. Logi oli hämmästynyt. Hän nosti silmikkonsa ylös, raapi päätään kalpansa kädensijalla ja pieraisi äänettömästi. Ryhdikkyyttään menettämättä ja arvovaltaisuudestaan tinkimättä hän päätti haastaa linnan toisen luonnottomuuden, Kossuvissyn, kamppailuun kuolemaan asti. Ehkä se riittäisi nostamaan hänet sankareiden pöytään. Se oli toiveikas ajatus.

Iskuja annettiin ja otettiin vastaan. Prinssi tunsi voimiensa käyvän vähiin. Mutta luovuttamisen hetkellä hän kuuli jalon ratsunsa, Helsingin Bussiliikenne Oy:n, hirnuvan rohkaisevasti. "Voita tämä, ja valtakunta on oleva sinun", tuo ääni tuntui viestittävän.

Hirvittävällä riuhtaisulla prinssi teki selvän vastustajastaan. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi kaikkien kumppaneidensa kaatuneen taistelussa. Vain yksi uskollisista ritareista yhä istui pakaroillaan niin kuin ennenkin. Kolan vaaleanruskeat seinät, sen tyhjä tupakka-automaatti, sen täysi taidelehtihylly ­– ne katsoivat sankaria tyhjentynein, aneemisin silmin.

"Mitä minä teen kaikella voittamallani?" prinssi tuumi. Hän tiesi, että kaukana hänen omassa kotimaassaan odotti kaunis prinsessa, jota ei voisi vähempää kiinnostaa muutama pieni uroteko.

"Mitäpä, todellakaan!" hän huudahti, kun suomukset putosivat hänen silmiltään. Hänellä oli jo kaikki. Häneltä ei puuttunut kuin kolmen huoneen asunto, työhuone ja valikoima sikareita. Ja vähän isommat kuukausitulot. Muuten kaikki oli reilassa.

Leiskauksessa hän oli hypännyt ratsunsa selkään. "Jääkää hyvästi, te Kolmen Linnan asukkaat!" hän huusi. "Mutta olkaa varuillanne! Tulen takaisin vielä kerran. Ainakin kerran, ehkä toisenkin."

Ja silmänräpäystä myöhemmin hän katosi kauas itäisille mailleen.