Iso Roba ja DTM. Täällä seksuaalivähemmistöt juhlivat, oletettavasti. Päivällä ylihintainen gaykahvila lojuu tien poskessa uneliaana. Edeskäypä anniskelee kahvia ja pullaa niille harvoille asiakkaille, jotka muistavat, että baari on auki muulloinkin kuin perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 2.30. Korvapuusti on kuivaa ja kahvi suomalaista suodatinkahvia. WLAN toimii, mutta ei sittenkään toimi. Tässä on jotain viehättävää. Kuin maalaiskirkonkylän kahvila, jossa nyt vain sattuu asioimaan homoja.

Sisustus on lähes miellyttävää ja tavoittelee porvarillista ylellisyyttä. Taustalla soi 90-luku ja Full Montyn soundtrack. Päivän päräyttävin episodi on hitaasti rakentuva hetki, jolloin Lassila & Tikanojan roska-auto tulee ikkunasta läpi. Peruuttaa, peruuttaa, pysähtyy alle sentin päähän. Vaihtaa ykköselle ja nytkähtää samalla vielä kaksi senttiä taaksepäin. Elämä annostelee pienelle ihmiselle tähtihetkiä ja kohokohtia teelusikalla, mutta aina silloin tällöin sitä saa puurokauhalla.

Ysibaarissa on luovan luokan luokkakokous. Matalat ja leveät graafikkosilmälasit kimaltelevat säkenöivästä diskurssista. Työasioista puhutaan. Tupakka savuaa. Salin ainoa ihminen, joka ei ole media-alalla, seisoo tiskin takana ja myy olutta ja ruokaa toimittajille.

Taustalla soi vaimealla äänenvoimakkuudella musiikki, joka ei välttämättä ärsytä. Tunnelma on valju jopa lounastauoksi; se ei ota kantaa. Baari on sisustettu näyttämään asemaravintolalta, joka on sisustettu näyttämään keskieurooppalaiselta kadunvarsiravintolalta. Varovaisuus on käsinkosketeltavaa. Asiakassegmentin tasalatvaisuus lannistaa. Kukaan ei ole edes köyhä boheemi tai rikas öykkäri.

Koffin normatiiviset ruokajuomat ovat hanassa, mutta onneksi myös Stowford Press -siideriä on varattu jääkaappiin pari pullollista.