Ihmiset huojuvat kuin dromedaarit pyrkiessään sisälle Cosmic Comic Cafén apaattiseen tunnelmaan. Kello on paljon. Nurkan takana perällä, piilossa soittaa jokin yhtye. Hobittipoppia, opiskelijamusiikkia. Päät nuokkuvat. Aikuiset sentään pysyttelevät kaukana häiritsevän unettavasta musiikista ja keskittyvät juomaan viinaa. Sitä on helppo ottaa, sillä baarin hyväntahtoinen ravintoloitsija on tilannut myytäväksi muutakin kuin Hartwallin vakiosettiä. Old Rosie, Magner’s, Strongbow ja moni muu erinomainen tuontisiideri on milloin vain valmis loikkaamaan janoisen asiakkaan tuoppiin.

Cosmicin seinustoilla kiertävät sarjakuvahyllyt. Tex Willerit suorastaan kaipaavat tulla selailluiksi. Sosiaaliselle luonteelle kapakka on julma ja kylmä, sillä sarjakuviinsa uppoutunut seura ei juuri stimuloi kärkevää keskustelua. Ikkunat antavat ostoskeskuksen sisätiloihin, metalliverkolla suljettuihin päivittäistavarakauppoihin ja aromaterapeuttipalveluihin.

Tyttö pelaa pasianssia nurkkapöydässä. Kukaan ei aio mennä iskemään. Tässä baarissa ei pareja muodosteta. Tämä on sarjakuvabaari.

Toisen ääripään edustajat ovat Killan karaokessa. Kirjaimellisestikin ääripään, sillä Suomen äänekkäimpien äärioikeistolaisten johtaviin figuureihin kuuluva Olavi Mäenpää on paikalla. Tuttu nahkaliivi vierailee pitkään ja hartaasti tyttöjen pöydässä, milloin ei kiertele ottamassa vastaan olalletaputuksia. Naapuripöydistä huudellaan kannustushuutoja. Parta heiluu, kun saarnamies opastaa nuorten naisten pöytäkuntaa oikealle tielle. Liittyvätkö nämä sanomat puolueen ohjelmaan vai kenties intiimimpiin pyrkimyksiin – sitä ei tiedä kukaan.

Karaoke toteutuu suomalaisella sisukkuudella. Mies, jolla ei ole paitaa, mutta maalattu iho, esittää Anna Hanskinkin tutuksi tekemän Kotiviini-kappaleen yhdessä pulskan pystytukkaisen blondin kanssa. Mies hänkin, mutta paita päällä. Sävelkorvan puuttuminen ei vaikuta muodostavan ongelmaa. Tukeva nainen on koko ajan vähällä istua ohi tuolistaan. Naiset tanssivat keskenään ja yksinäinen mies yrittää vilkutella silmäänsä kaikille hameniekoille.

Onneksi on Fizz Original Dry.

Kilta on vanha ravintola. Sen olemus henkii kadonnutta aikaa jostakin Turun taudin alkuvuosilta. Näissä tiloissa on takuulla aloitettu monta suhdetta, joiden hedelmät juuri nyt tuhlaavat eläkerahojaan tuhansiin ja taas tuhansiin valkovenäläisiin. Arvovaltaisen näköisiin sisätiloihin päästäkseen pitää kohdata moniportainen vastaanottokomitea ovimiehistä, lipunmyyjistä ja narikkavahdeista. Alhaalla kellarissa odottaa rappeutunut luksus, jota säestetään epävireisellä asiakaslähtöisellä sisällöntuotannolla. Mutta mistä nämä kaikki hiuksensa neliön muotoon leikanneet farkkumiehet ovat tulleet?