On rakennus, jonka päällä on nosturi. Siksi rakennuksen nimi on Nosturi. Helsinki on kaupunki, jossa nimet annetaan intiaanikäytännöllä. Täällä ne alaikäiset, joilla on näyttää paperit, ostavat melko kallista Golden Cap -siideriä tai tavan kaljaa. Kaikki Koffin panimoilta, jotka vielä parempien aikojen vallitessa sijaitsivat naapurikorttelissa.

Ladytron esiintyy. Katsomossa alle 20-vuotiaita homoseksuaalipoikia hyppii loputtomana hyökynä toistensa päällä. Joka toinen nuorukainen, seksuaali-identiteetistä riippumatta, on kammannut tukkansa toisen silmänsä yli, sillä stereonäkökyky on passé. Loput pojista ovat käyttäneet kaksi tuntia peilin edessä tehdäkseen hiuspehkoistaan sekaisia ja tyynyn litistämän näköisiä. Ja siellä täällä lyllertää huomattavan ylipainoisia nuoria naisia, joiden turvonneiden kasvojen sisällä tuikkivat vihaiset, nyrpeät, raskaiden kajaaliympyröiden rajaamat silmät. Tänne ei ole todellakaan tultu juomaan iloista viinaa ja tapaamaan uusia tyttöjä ja poikia. Pitäisi näyttää välinpitämättömältä. Suomalainen versio siitä on epätoivo ja kuolemanvietti.

Nosturin sali on kaksikerroksinen. Alhaalla on alaikäisten menninkäistyttöjen ja -poikien limsa-alue, ylhäällä parvella todistettavasti 18-vuotiaiden sikaosasto. Myös alakerran takaseinällä – aitauksen ja miksauspöydän muusta salista erottamana – röpötellään ja tupakoidaan niin kuin baarissa pitääkin. Karun industriaalinen tila heijastelee ääniä puhtaasti ja suuri tilavuus vaimentaa pahimmat kaiut. Parvelle bändistä näkyy basistin olkapää.

Lisää pahaa siideriä kitaan katkeamattomana norona. Ympäröivä teini-ikäisyys ahdistaa.

Joskus vaihde jää päälle eikä hyviä ajatuksia enää oteta vastaan. Ale Pub on muuttanut HOK-Elannon luomaan junttikurimukseen Kaivopihalle, joten sinne on pakko mennä.

Ale Pub, ex-Heartbreakers on täsmälleen entisellään, vaikka nimi otsikkopalkissa on vaihtunut. Tuoppi irtoaa yhdellä eurolla, jos juo olutta tahi päärynäsiideriä. Mitään oikeaa sirkkua koko ravintolassa ei anniskella. Sinebrychoffin panimomestarin aamuvirtsasta suodatettu Crowmoor edustaa jälleen kerran suomalaista näkemystä siiderin 5000-vuotisesta historiasta.

Maan alle viritetty ravintola on monimutkainen, sokkeloinen, laaja-alainen ja eksyttävä. Kaikki tilat näyttävät siltä kuin asiakas olisi kävellyt vahingossa ympyrää. Pöydissä lojuvat lukiolaisteinit vaikuttavat väsähtäneiltä. Lattialla heiluu nuorisoa niin kuin pitääkin. Musiikki on tuttua. ”What is love?” kysyy Saksan lahja maailmankaikkeudelle. Samaa hän kysyi jo silloin, kun ensimmäinen keuhkokala ryömi ylös alkumerestä ja tuli tähän samaiseen ravintolaan.

Nurkan takana väijyy joistakin iljettävistä akateemisista juomalaulubileistä jatkoille tulleita teologeja. Asialle ei luultavasti mahda mitään, koska viina on kampanja-halpaa ja ravintola on perustettu Uuden ylioppilastalon kellariin.