Kanta-astujat ovat ottamolla. Pub Sirdien shakinpelaajat, sosiologit, kuraattorit ja sekoboltsit. Vihainen mies soitattaa jukeboksista yhä uudelleen ja uudelleen Lapinlahden lintujen "Se ei käy" -biisiä. Välillä hän näyttää keskisormea sisään poikenneelle vartiointiliikkeen miekkoselle. Mika-nimellä puhuteltu ikinuori yrittää iskeä mukaan eksynyttä Sirdien ensikertalaista huonolla menestyksellä. Tunnelma on jälleen kerran tiukka kuin makkarankuori.

Sävelen piti olla 50-luvun kaurismäkeläinen iskelmäravintola. Ei ole. Liinat ovat pöydillä ja Kallion runoilevat jazzparrat viivähtävät baarissa sen ajan, mikä yhteen ylihintaiseen toastiin ja viiteenkymmeneen tuoppiin kuluu. Yläkerran ilmaa ei voi hengittää. Alhaalla isokokoiset kulttuurituottajat ruhjovat hobitteja suunnattomilla vatsamakkaroillaan ja häijyllä asenteellaan.

Seinillä roikkuu kuvia viihde- ja rockmusiikin tähdistä takavuosilta. Ne ovat siellä siksi, koska Sävel on retrohenkinen. Sinänsä tuo innovaatio ei suorastaan räjäytä päätä. Baari perustettiin Millenniumin tällä puolella ja se osui samaan saumaan sadan muun kanssa Helsingin Kalliossa. Mutta sen suuri pinta-ala takaa ainakin juuri ja juuri, että sisään mahtuu myöhempäänkin kellonaikaan. Istumapaikkaa on toki turha yrittää.

Siiderin ystäviä hellitään saman yrittäjän toisen ravintolan, Loosen, tavoin mainiolla englantilaisella Black Rat -siiderillä. Tosin kullan hinnalla myytävä pullo sisältää vain 4,7-volttista hippajuomaa. Oikeaoppinen "Bläkkäri" olisi tietysti kuusiprosenttista.

Vanhan Kuppila... No, siis: Otetaan yksi arvokiinteistö, sijoitetaan se Helsingin keskustan vilkkaimpaan kohtaan, jossa on aina ihmisiä tulossa ja menossa. Laitetaan tähän kiinteistöön ravintola, kapakka, jossa myydään 1.30 asti alkoholijuomia jopa kohtuuhinnalla sijaintiin nähden. Annetaan Helsingin yliopiston yli 30 000 opiskelijalle 50 sentin alennus per stobe.

Luulisi, että se kiinnostaisi jengiä. Luulisi, että sellainen ravintola olisi tupaten täynnä joka perjantai. Luulisi... Niin, luulisi.

Kuppila ammottaa tyhjyyttään. Jossain nurkassa istuu kaksi ihmistä, jotka poistuvat hyvissä ajoin. Hillityn vaaleat mintunvihreään vivahtavat seinän kaikuvat kalseutta, kuolemaa. Savuton baari ennakoi kapakkakulttuurin tulevaisuutta, mutta ei se näin kauheata voi olla. Taustan rokkiklassikkotylsyys soi niin hiljaisella, että puhuminenkin muuttuu kuiskimiseksi. Miksi täällä ei ole ketään?

Helsinki tarvitsee opiskelijaravintolan ydinkeskustaan. Sellaisen, jossa on monipuolisesti halpaa juomaa, suvaitsevainen henkilökunta, vapaasti sijoiteltu kalusto ja EI elävää musiikkia. Vanhalle sitä ei näemmä voi perustaa. HYY Yhtymässäkö on vika? Vai ylioppilaskunnan omistajaohjauksessa? Pidetäänkö luomuviiniä pidetään tärkeämpänä kuin asiakkaiden viihtyvyyttä? Eräs suuri vaikeus on henkilökunnan työehdoissa. Jos työaika päättyy samaan aikaan, kun baari suljetaan, se tarkoittaa asiakkaiden hätistelyä melkein heti valomerkin jälkeen. Ja samalla pitäisi pyyhkiä pöydätkin. Turhaa stressiä ja vaivaa. Baarin siivoaminen ja sulkeminen pitäisi tehdä rauhassa sen jälkeen, kun viimeinen (ja ainoa) asiakas on saateltu ovesta ulos.

Baari on ottanut siiderivalikoimiinsa Koffin kammottavien iljetysten lisäksi Olvin Fizz Original Dry -pullot. Edes jotain hyvää, siis.