Empire-Helsinki väijyy nurkan takana. Raitiovaunu kuljettaa yhä uusia ihmisiä Underbarin eteen. Sisällä suunnittelutoimistojen luovat johtajat tapaavat sidosryhmiään – tai toisaalta kyseessä voivat olla vain graafikot, jotka tapaavat muusikkoystäviään. Hillitty ympäristö täyttyy yhden, kahden tai kolmen hengen seurueista, jotka kansoittavat jokainen omaa pöytäänsä. Naapuripöytiin ei huudella.

Hanassa Fizz Original Dry, joka veikeästi loiskahtaa lasin pohjalle. Välillä myös Old Rosie -pullo eksyy juomarin huulille. Ikkunan edessä ravintolan tavoitelluin nurkkapöytä odottaa ottajaansa. Seinillä on  modernia arvotaidetta; sellaista, josta jupit pitävät.

Underbarissa juodaan hiljaa. Ihmiset höröttävät omille jutuilleen, mutta eivät vaikkapa kaada pöytiä ja huuda. Juomanlaskija ei jaksa pitää suupieliä korvissa joka sekunti, vaan jalkautuu välillä salin puolelle polttamaan paperossin. Urbaani väsyneisyys ympäröi asiakaskunnan. Kukaan ei ehdota, että tämä olisi hyvä hetki ottaa paidat pois ja pistää letkajenkaksi.

Hinta ei räjäytä aivokalvoja, muttei toisaalta asetu matalimpaankaan kolmannekseen. Kruununhaka on kuitenkin vähän parempien ja kauniinpien ihmisten aluetta.