Zebe rännittää heroiinia kulman takana ja Kikka itkee reumaattisista sormista maahan tippunutta kaljapulloa. Abdi pistää varastetun iPodin kovemmalle, ettei virolaisten rakennustyöläisten ja heidän väliinsä eksyneen Piri-Minnan rasistinen vittuilu kantautuisi koko ajan korviin. Mirjami pakkaa kamojaan kotona ja muuttaa soluasuntoon Kivikkoon; hänen poikaystävänsä joutui vankilaan puukotuksesta ehdonalaisen aikana. Make, kioskiyrittäjä, pistää putiikin kiinni loppupäiväksi ja ehkä loppuvuodeksi, sillä vakioasiakkaat käyvät vanhoiksi ja kuolevat. Joka toinen ikkuna on vuorattu pahvilla. Joka toinen myy seksituotteita.

Paitsi Soul Kitchen.

Soul Kitchen on 60-lukulaisen kerrostalokolossin jalkaan sisustettu trendikkään sisällöntuottaja-aikuiston feel good -baari, jonka ruoka-annokset ovat pieniä ja hinnat isoja. Tässä hyvinvoinnin ja itsetyytyväisyyden näyteikkunassa muusikot ja mediatoimistoyrittäjät näyttävät Flemarin tuurijuopoille, miten mukavaa on saada pääomatuloja, nauttia parinkympin ribsejä ja seurata sivusilmällä stagella esitettävää viiltävän ironista stand-upia. Paikka ei menestyisi, ellei se olisi hävettävän jyrkässä kontrastissa alueen perinteisen köyhyyden ja kuoleman kanssa. Sen post-ironisuus aina 90-lukulaista graafista ilmettä myöten on tyrmäävää kuin boldatulla Comic Sans -fontilla tehty nimikaiverrus Björn Wahlroosin sorsastus-Remingtonin tukissa. Kuka muistaa sen tunteen, kun McDonald's avasi ensimmäisen ravintolansa Moskovassa? Neuvostoaikana. Aivan niin, juuri!

Hanassa on turhia juomia, mutta pullotettuna siiderin ystävälle on tarjolla yleisimpiä hyviä ulkomaan tuontisirkkuja, kuten Old Rosieta. Hinta on ruokalistan à la carte -annosten tapaan yläkanttiin. Voisi luulla olevansa kluuvilaisessa juppijuottolassa. Toki – ruoka on hyvää ja muu seura ei pyri mitenkään proaktiivesti ärsyttämään ruokailijoita. "Halvimmasta" viinipullosta pitää maksaa summa, jolla voisi lähettää avaruusluotaimen Jupiteriin. Juomakelpoista punkkua, joka tapauksessa. Kokki osaa paistaa pihvit verisinä. Hienoa!

Kallion-Vallilan alueen klassisimpia ravintoloita on Populus. Se on ollut tontillaan aina. Kun ensimmäiset kalat ryömivät alkumerestä kuvalle maalle, ne menivät heti keuhkot hankittuaan karaokeen Populukseen. Omistajat ovat vaihtuneet, mutta kaksikerroksisen ravintolan henki on aina sama. Viinanhajuinen ja reuhakas.

Baari on vajaamiehitetty. Vain muutamassa pöydässä on ihmisiä. Lauluvuorot tulevat samoille naamoille yhä uudestaan. Barry laulaa ammattitaitoisesti, lienee jonkin risteilyaluksen tai viihderavintolan trubaduuri siviilissä. Kaikkien Lanamäen baarien tapaan tässäkin paikassa hanatuotteet ovat Olvin valmistamia. Se merkitsee Fizz Original Dry -siideriä laulujen lomassa. Hinnat ovat roimasti pienemmät kuin edellisessä paikassa, mutta aivan räkälähintoja ei Populuksessakaan nähdä. Pientä asiakasprofiilin tuunaamista siinäkin.

Laulu raikaa. Kaikki miehet ovat komeita, kaikki naiset kauniita. Pilkettä silmäkulmassa, rahaa lompakossa. Tupakansavu on sankkaa kuin villapaita. Vielä yksi tuoppi, vielä yksi laulu. "Harva meistä on rautaa". Karaokeravintolassa oleminen pitää ansaita laulamalla. Ja kaikki laulut ovat hyviä.